perjantai 13. huhtikuuta 2012

E2 - Boisé Conifère Hespéridé

Hyvät lukijani,

Olen kärsinyt viimeisen viikon pahasta siitenpölyallergiasta ja välillä kaikki tuoksut tuntuvat viiltävän nenää. Tuoksutreffeillä tuoksuja, puhetta ja uusia tuttavuuksia oli yllin kyllin. Vielä kerran haluan kiittää teitä kaikkia osallistujia upeista tuoksutreffeistä. Oli etuoikeus saada tavata teitä ja päästä esittelemään teille uusia tuoksujamme.

Tämän päivän aiheena on lyhyesti tuoksuluokka E2 - eli sitruksiset mäntytuoksut. E- luokka eli puutuoksut kuuluvat henkilökohtaisiin suosikkeihini. Kukkien lisäksi puut ovat yksi perinteisesti hajuvesissä käytetty elementti. Mitä kaikkea sitten luetaankaan puutuoksuihin? Itseoikeutetusti tämän luokan perusraaka-aineisiin kuuluvat esimerkiksi santelipuu, patsuli, seetripuu ja vetiver. Puutuoksuihin liitettyjä attribuutteja voisivat olla lämmin, kuiva ja matala. Läheskään kaikki puutuoksut eivät ole peräisin luonnollisista raaka-aineista. Esimerkiksi santelipuu on yleensä aivan jotain muuta ja hyvä niin. Uhanalaisen puulajin riistokäyttäminen turhuustuotteisiin olisi suorastaan pöyristyttävää. Sitä paitsi santelipuun nuotti saadaankin tehtyä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti modernin parfyymiteollisuuden keinoin. Raaka-aineista kiinnostuneiden kannattaa googlata molekyyli nimeltä "balinoli". Tällä rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhdessä seetripuutuoksujen kanssa sitä käytetään tuomaan hajuvesiin lämpimän väreilevää santelipuista nuottia. Aikaisemmin blogissa käsittelemäni Iso E Super-molekyyli-kombo tuo tuoksuun myös väreilevää puuntuoksua. Iso E Superin tuoksu on jotain ambran, santelin ja seetrin väliltä. Tätä mainiota molekyyliä voi kokeilla Molecules-sarjan 01 tuoksussa. Bloggaajakollegani Gogol sanookin olevansa aivan koukussa E:hen.

Tuoksuluokka E2 on suoraviivaisuudessaan erittäin tunnistettava. Ranskankielisen sanahirviön takana ovat yksinkertaisesti mänty ja sitrukset. Tämän luokan tuoksut rakentuvat selkeille puunuoteille, joita on tehostettu voimakkaalla, raikkaalla männyn tuoksulla. Männyn tuoksun tulee näissä tuoksuissa olla selkeästi havaittava. Pohjatuoksuiksi näihin tuoksuihin sopivat hyvin muut puut, myski ja sammal. Männynraikkautta korostamaan ja avaamaan tuoksun huippu koostuu yleensä lähinnä sitruksista ja laventelista. Sinällään sitrusten kirjo on aika laaja ja niihin voi mielestäni lukea myös esimerkiksi rautarohtoyrtin eli verbenan, jossa on hyvin selkeä sitruksinen tuoksu. Tällaisessa raikkaassa kombossa viihtyy myös erittäin hyvin vanha tuttumme laventeli. Laventelin voimakkaan yrttisyyden kanssa sopii yhteen vihreän porkkainen galbanum.

Tuoksuluokka E2 ei ole mainstreamissa tätä päivää. Mieleeni tulee mainstream-tuoksuista ainoastaan Ralph Laurenin vihreä Polo ja sitäkään en ole vähään aikaan päässyt haistelemaan. Läheltä liippaa mm. Guccin miesten Guilty, mutta tässä tuoksussa on kuitenkin enemmän kyse Fougére-luokan edustajasta.

Molekyyleistä männynraikkautta tuo tuoksuun esimerkiksi Pineeni. Tätä molekyyliä on olemassa sekä alpha-, että beta-muotoa. Pineenejä tuotetaan puunjalostusteollisuuden sivutuotteena ja yleensä sitä myydään alpha- ja beeta-isomeerien sekoituksena. Kåsitykseni mukaan isomeerien tislaus olisi kallista, hankalaa ja siten kustannustehotonta. Pineenit kuuluvat kemiallisesti terpeeneihin. Tosin terpeeneihin viittaaminen tuoksuista puhuttaessa on hyvin ylimalkaista, sillä leijonanosassa puu- ja kukkaistuoksuista on valtava määrä terpeenejä. Terpeenit ovat kemiallisesti hyvin laaja ja mielenkiintoinen ryhmä ja ainakaan vielä oma osaamiseni ei riitä niistä luennoimaan. Käsitykseni mukaan esimerkiksi testosteroni on jotain kemiallista sukua terpeeneille. Osa ihmisistä haistaa ilmeisesti testosteronin autotalli-tärpätti-odöörinä ja osa taas enemän valkeita kukkia muistuttavana tuoksuna.

Sanomattakin lienee selvää, että valkea kukat, kuten esimerkiksi kielo, sopivat loistavasti E2-luokan tuoksuihin jo aivan kemiallisen profiilinsakin vuoksi. Ja niin - nämä tuoksut luokitellaan yleensä miestentuoksuiksi, mutta kukaan ei estä naisia pukeutumasta mäntyyn ja sitruksiin aina välillä.

Ensimmäinen oikea parfyymini oli nimeltään "Le Secret de M. Aigu" eli Herra Terävän salaisuus. Tämä tuoksu on täysin nenän varassa tehty ilman teoreettista tietämystä. Jostain syystä onnistuin kuitenkin tekemään tuoksusta tyylipuhtaan E2-luokan edustajan. Tuoksutreffeillä osallistujat pääsivätkin tutustumaan tähän tuoksuun EdT-vahvuudessa. Epäilen vahvasti pineenejä Vasilisan yliherkkyyden aiheuttajaksi.

Pyytäisinkin nyt teitä lukijoita kertomaan meille kaikille mielipiteitänne ja kokemuksianne mäntytuoksuista.